LS-5 Luokan SM-avaus 2016 Hyvinkäällä.
Alkuhöpinät
LS-5 luokan SM-sarjan avaus oli edellisen kauden tapaan Hyvinkäällä. Kaudelle 2016 oli tehty sääntömuutoksia lähinnä ajoformaattiin, joka noudattelee nyt EFRA:n formaattia. Alkuerien viisi nopeita näin ollen ei enään mennyt suoraan pääfinaaliin vaan finaalit jakaantuvat semifinaaleihin. Josta sitten ajamalla ansaitaan finaalipaikka 10 parhaan joukossa. Semit ovat sikäli jännittävät, että mitä vain voi tapahtua. Tämä antaa hitaammille kuskeille enemmän mahdollisuuksia, myös onnekkaita sellaisia. Kilpailullisesti ajaminen on myös huomattavasti jännittävämpää. Hyvinkään kilpailupäivä oli lauantai ja nyt olivat myös sallineet perjantaitreenit. Sikäli hyvä, koska treenaamalla radan olosuhteet paranevat varsinaista kilpailua varten. Keliennuste oli hyvin vaihteleva, joten odotettavissa oli mielenkiintoinen avauskisa.
Talven aikana tuli hierottua autoon uusia kujeita. Yksi testipäivä tattiksella oli kultaakin arvokkaampi, Jaakon uusi RS5 ei toiminut oikeastaan ollenkaan. Omani toimi kuten edellisellä kaudella, lievää aliohjautumista. Kisaa edeltävä viikko menikin aika paljon tallissa ja säädettäessä Jaakon autoon hyvä perussetuppi.
Säädettävänä…
Kisapäivä
Alkuerät
Alkuerissä olin nopein ensimmäisellä kierroksella, rata oli liukas ja edellisen päivän treenit luonnollisesti avitti tätä. Jaakko oli startissa upeasti kolmas, hyvä alku päivälle. Tästä alkoikin alamäki. Vähäisen pidon lisääntyessä autoni alkoi enemmän ja enemmän puskea. Toisella kierroksella Vesa Rousku ja Antti Laurinkoski porhalsi ohi, kolmannella kierroksella oli Tommi Turku tulla ohi, mutta onnistuin omaa suoritustani hieman parantamaan. Neljäs kierros ei tuonut muutosta tuloksiin. Jaakko oli alkuerien 5. nopein, joka sivusi edellisen kauden parasta ae. tulosta ja tämä heti kauden avauksessa! Mahtavaa! Jaakon autoa vaivasi kuitenkin pieni takapään epämääräisyys ja tolkutton jarrutehon puute.
Tiimin autot yhteispotretissa!
Murheita ennen finaaleja
Jaakko paini jarrujen kanssa, takadiffiäkin olisi pitänyt ehtiä tutkimaan, mutta siihen ei ollut aikaa. Minulla oli edelleen hakusessa auton aliohjaamiseen vaikuttava syyt. Erilaiset loogiset säätötemput eivät tuntuneet auttavan. Semifinaaliin lähdettiin kuitenkin hakemaan tasaista suoritusta ja paikkaa pääfinaalissa, joten jätin suuremmat säätöhommat vielä tekemättä. Finaaleja varten muutin auton etupäätä rajusti, siirsin roll centeriä selkeästi alemmaksi lisätäkseni kääntyvyyttä kurviin sisään, samalla poistin rajusti casteria ja löysäsin iskariöljyjä. Iskarisetuppi oli hieman hakusessa koska olin vaihtanut 1mm isommalle halkaisijalle iskarit edelliseen kauteen verrattuna. Sitten lopuksi vielä arvottiin renkaat. Lähdin finaaliin H7/X5 kompinaatiolla, ehkä vähän riskillä, mutta ajattelin kelin vielä lämpenevän.
Finaali
Lämmittelyssä auto tuntui nyt kääntyvät todella rajusti, säätötoimet olivat auttaneet, mahtavaa! Jaakko kärsi edelleen jarruongelmista ja auton takapään arvaamattomuudesta. Vesa Rousku lähti paalulta, minä ruudusta kaksi ja Antti Laurinkoski ruudusta kolme. Startti oli siisti, joskin näytti parin ekan kierroksen aikana siltä, että Vesku jää minun ja Antin jalkoihin. Niinhän siinä sitten käy, että Vesku etusuoraa edeltävässä kurvissa empii käännöksen kanssa ja tästä minä epäsopivilla jarrumerkeillä aiheutan takapäätöytäisyn. Vesku pyörähtää kanttarin päälle ja jää siihen, sitten alkaakin aikamoinen hässäkkä. Hommasta selvitään ilman suuria kommelluksia, mutta jäimme luonnollisesti Veskun kanssa hännille. Antti karkaa tässä kohtaa kärkeen ja ajaa tasaisella suorituksella ensimmäiseen SM-osakilpailuvoittoon! Oli jo aikakin, pariin otteeseen oli jo karannut käsistä, mutta nyt se tuli! Oli kuulemani mukaan pari viimeistä kierrosta olleet aika ”jännittäviä” :). Vesku ajaa hurjan kisan, nousee hänniltä toiseksi ja oli jopa päästä haastamaan Anttia kärjessä. Oma suoritukseni murenee kierros kierrokselta enemmän ja enemmän puskevaan autoon. Lopputuloksissa olin kuitenkin viides ja jäin kärjelle noin 30 sekuntia 30 minuutin aikana, eli noin sekuntti per minuutti. Tommi Turku ajoi upeasti neljänneksi, liekkö tulevan kauden haastajia…
Finaalin jälkeen autoni rengastilanne, (Huom! Auto on takavetoinen) Ylemmässä eturengas ja alemmassa takapyörä. Yleensä finaalin jälkeen tilanne on toisinpäin 🙂
LS-5 SM1’16 Hyvinkää Top 3
Kuvassa: Antti, Vesku ja Tuomo
1 | Antti Laurinkoski | 76 | 30:03.519 | 22.852 | ||||
2 | Vesa Rousku | 76 | 30:06.786 | 3.267 | 22.974 | |||
3 | Tuomo Otsavaara | 75 | 30:00.977 | –1 Lap– | 22.782 |
Mini-Challenge Top 3
1 | Ville Jalkanen | 49 | 20:05.451 | 23.656 | ||||
2 | Kai Jansson | 49 | 20:23.291 | 17.840 | 23.920 | |||
3 | Petteri Suojala | 48 | 20:01.371 | –1 Lap– | 23.892 |
Ajatuksia kisan jälkeen
Kotimatkalla ajatukset pyörivät top ja flop akselilla. Perimmäinen syy oli siinä, että en saanut autoa toimimaan lähdön ensimmäistä viittä minuuttia pidemmälle. Samoin moottori tuntui hieman puutuneelta koko kisapäivän. Jaakon auto oli paljon herkempi ja ”liukkaampi”, tarkoitan tällä siis sitä, että koneessa oli puhtia ja auto toimi tasapainoisesti.
Kotitallissa tutkittuani autoani totean koneen olleen hieman liian laihalla ja taka-akselistosta löydän yhden selkeän vian. Yksi tukivarren pallolinkeistä lonksui väljyyttä, mutta vain toisinaan. Ilmeisesti varsinainen laakeripinta on haljennut. Toisella puolella vastaavasti ylätukivarsi oli saranatapistaan tajuttoman jäykkä.
No, eipä nämä Hyvinkään avaukset minun osalta ole kolmen ajetun sarjakisan jälkeenkään vielä onnistuneet, tässä kisassa tosin pääsin maaliin asti, joten ehkäpä vuoden päästä sitten vielä paremmin 🙂 Kilpailuun osallistui kokonaista 18 kuskia, osa uusista kuskeista oli löytänyt jalon harrastuksen uudelleen ja luonnollisesti senior-sarjassa ajetaan kovasti sarjapisteistä. Sääntöjen mukaisia vuoden tulokkaitakin taitaa olla jopa kolme kuskia, joten jokaiselle jotakin.
Jaakon vikuroivan auton ongelmat selvisivät sitten finaalissa. Takaripustuksen toe-linkin tukilevy oli mennyt irti-poikki, liekkö ollut poikki jo pidemmän aikaa, mutta finaalissa sitten särkynyt lopullisesti. Tiimin osalta kilpailusuoritukseen jäi kyllä huomattava määrä kumia hampaan koloon. Eipä hätää, kausi jatkuu vielä neljällä kisalla, joten Hyvinkää pöly, vaihteleva puuskittainen tuuli ja viileä keli voidaan pyyhkäistä mielestä ja suunnata ajatukset kohti Tattarisuolla ajettavaa SM2-kilpailua. Nähdään siellä!
PS: Oli kiva nähdä myös Mini-luokassa taistelua voitosta viimeiselle minuutille asti!
LS-5 materiaalia myös osoitteessa -> https://www.facebook.com/FuelPowerTourFinland/