M8 SM-kisailua Salossa 6.7.13 ja Vantaalla 2.-4.8.13
M8 kisoista on tullut vähemmän kirjoiteltua kisaraportteja, ehkäpä siksi, että tuloksellisesti kisat ovat jääneet heikoiksi. Toisaalta itse kisaaminen on ollut tiukkaa ja antoisaa. Tässä kirjoittelen M8 kisailuistani Salossa ja Vantaalla. Vantaan kisat olivat samalla myös PM-kisat, joten jälkimmäisessä oli kansainvälistä meininkiä.
Molempiin kisoihin valmistauduin vierailemalla radoilla treenaamismielessä yhden kerran. Lavangon radalla vietin kellon ympäri, ja Salossa hieman vähemmän. Kisaradoilla treenaaminen kannattaa aina, vaikka se ei tuloksissani juurikaan näkynyt. Ilmeisesti treenimäärä ei ollut riittävä tai sitten treenaamisessani on jotain vikana.
Salo
Salon kisoissa ajoin alkuerissä 1/4 finaaliin ja nousin sieltä vielä semeihin (aka. 1/2 finaali, puolikkaat). Salon neljännesfinaalissa ajoin kauden parasta ajoani, silmissäni välähti jopa pieni Flow-efekti. Jotta Salon hieno varttifinaaliajoni olisi täydellisesti kruunattu, sähläsin semin oikein kunnolla ja taidettiin autoni ylikin ja päälle ajella ainakin pari kertaa. Mitäs oli tukkona. Alku oli karmea ja vasta parin kolmen minuutin ajon jälkeen sain rytmistä kiinni. Tässä kohtaa peli oli kyllä tyystin menetetty, ajon pitää lähteä saman tien liikkeelle 100% lasissa. Salossa auto toimi todella hienosti ja oli mukavasti ajettava koko päivän, säätämäänkään en hirmuisasti joutunut. Lopullinen sijoitukseni Salossa taisi olla 20. Salon kisassa voittoon ajoi Petri Mylläri. Salon kisoista erityisesti kiitokset Pekka Poutiaiselle avusta varikkomuurilla.
Salossa varikko-alue oli niitetty ja laitettu viimosenpäälle.
Sade huuhteli yhden alkueräkierroksen ohjelmasta pois.
Rataan muodostui kisapäivän aikana paljon kulumaa, tämä toi haastetta ajoon.
Salon kisoista kuvia, kameraa tuli käytettyä ahkerasti.
Vantaa
Vantaan kisa oli yhdistetty PM/SM kisa. Sikäli mukavaa, että ajopäiviä oli kokonaista kolme, mutta sunnuntain ajot olivat ehdollisia, riippui menestyksestä. Perjantaipäivä meni pitkälti auton säätöjä haettaessa ja totisesti ne olivat hakusessa. Paras kierrosaika oli sitkeästi päälle 40 sekunnin, mikä ei povannut erityistä menestystä itse kisaan. Säädöin autoa väärään suuntaan, löysäämällä vaimennusta ja jousitusta. Käytännössä perjantai meni hukkaan, auto oli epävakaa ja vikura ajettava. Pohjaaminen kaatoi auton vähän väliä. Tämä samalla johti myös siihen, että sijoitukseni lauantain alkueräryhmään oli hankala. Perjantain treenierien perusteella kuljettajat järjesteltiin alkueriin. Itse en saanut tarvittavaa kolmea peräkkäistä hyvää kierrosaikaa aikaiseksi, vaan auto tahtoi kellahtaa aina nurin. Perjantain ajojen jälkeen päätin vaihtaa autoon jyrkkäläsetupin sitä vielä hieman iskariöljyistä jäykentämällä, koska lauantaille povattiin hellepäivää. Voi pojat kuinka paljon mukavampi ja vakaampi auto oli ajaa. Tämä tietysti johti siihen että alkuerälähdössäni oli aika tavalla vastaantulijoita. Viidestä omasta alkuerästäni olin keskimäärin aina toisena maalissa. Alkuerälähdöistäni en kuitenkaan saanut yhtään puhtaasti ajettua, aina tuli kaatoja tai suuria virheitä, näistä noin puolet olivat jälkipyykkiä ohitustilanteista. Vantaalla kisaaminen oli tiukkaa, joten muutaman sekunnin ero loppuajassa oli helposti kymmenen sijaa. Puhtailla erillä olisin ajanut jotakuinkin 1/8 finaaleihin, mutta vauhtia piti kuitenkin hakea 1/16 finaaleista. Alkueräkeskittymistäni häiritsi myös jatkuvan varikkoavun kerjääminen, kiitokset ainakin Karrille ja Tom:ille avusta. Onneksi auto oli tässä kohtaa jo mukavan helppo ja leppoisa ajettava, kierrosajoissakin oltiin päästy jo alle 40 sekunnin.
Vantaalla ajettiin kansainvälisissä merkeissä, kuljettajia kuudesta eri maasta.
1/16 finaalit ajettiin vielä lauantai ehtoolla, jossa palkintona oli ajo-iloittelua sunnuntaina ajettavassa 1/8 finaaliissa. Jälleen kerran finaalin alku on vaikea, lähtö oli hyvä mutta muutamien kaarteiden jälkeen autoni yli ajettiin ja jäin jonon hännille. Tämän surullista ja kovin tavallista M8 luokassa, ihan yleisestikin. Onneksi aikaa oli vielä rutkasti joten pää kylmänä eteenpäin. Varikkomuurille sain avukseni Tampereen voimakolmikon (Harri, Marko ja Riku), joten sain rauhassa keskittyä itse ajamiseen. Auton tullessa ensimmäiselle tankille, moottori kiekui kuin viimeistä päivää. Kone oli aivan tolkuttoman piikillä. Viitoin, että antaa mennä vaan, auto kuitenkin kulki ilman puutumisen merkkejä. Kohtuullisen virheettömästi ajettu 15 minuuttia nosti minut taisteluun noususta ja ylitin viivan finaalin kolmantena. Tamperelaisten todella nopeat tankkaukset avittivat todella paljon, joten suuret kiitokset myös sinne. Sunnuntain finaaliajot siis varmistuivat ja tämä oli myös ilouutinen pojalleni, joka oli tulossa äitinsä ja siskonsa kanssa katsomaan kisailuani sunnuntaina. Pettymyshän se olisi ollut jos isi ei olisi sunnuntaina ajanut ollenkaan. Piikillä olleen moottorini ongelmatkin valkenivat, polttoainetankin sisäletkun päässä ollut klunssi oli pudonnut, koska letku oli haljennut. Kone hörppi siis jatkuvasti lisäilmaan tankista käsin. Täytyy sanoa, että on kova suoritus mille tahansa koneelle vetää vajaa 20 minuuttia tolkuttoman laihalla sammumatta ja hyytymättä.
PKSRCA:n M8 rata on hieno ilmestys ja makea ajettava!
Sunnuntain 1/8 finaaliin oli jälleen rekrytoitava varikkoapulainen. Rohkenin jälleen kääntyä Tamperelaisten iloisten heppujen puoleen ja Ekkuli lupautuinkin tiukan finaalinsa jälkeen avukseni. Finaalin lähtö oli jälleen hyvä, nousin monta sijaa, ehkäpä jopa kuudenneksi, lähtöruutu kun oli 11. Kuten kuten odottaa saattaa, itse varoo tönimästä edellä ajavia, kun taas takana tulevat ajavat ylitseni naula päässä. Lopputulos sama, hyvä lähtö romuttuu letkan viimeiseksi. Kaksi finaalia ja kaksi yliajoa pian lähdön jälkeen, mikä tätä M8 luokkaa oikein riivaa? Otin samanlaisen asenteen kuin 1/16 finaaleissakin, aikaa oli rutkasti, joten tasaisella virheettömällä ajolla nousisin taistelemaan nousupaikasta. Hetken ajon jälkeen taistelevani tosissani sijoista 6-8 ja sijoitus vaihtelee hurjasti yhden kierroksen sisällä. Ekkuli hoitaa tankkaukset super hienosti ja nopeasti. Ohitan molemmilla varikkokäynneillä yhden ellen jopa kahden, vain hetkeä tämän jälkeen kaataakseni ja putoen jälleen. Leikki kuitenkin päättyy ensin moottorin sammumiseen. Uudelleen käynnistyksen ja radalle paluun jälkeen auton tehoista on kadonnut puolet. Puolen kierroksen jälkeen moottori sammuu uudelleen ja tässä vaiheessa minulle oli jo selvää se, että moottorissa on jotain pahasti pielessä.
Tarkempi tutkiskelu myöhemmin varikolla osoittaa moottorin kiertokangen alalaakerin pettäneen, laakeri oli murusina. Kone oli ottanut pahasti siipeensä edellisen illan piikillä ajoista, eikä enää kestänyt toista 20 minuuttista. Sikäli harmittavaista, että konerikon myötä menetin 4-5 sijaa lopputuloksissa. Nousuun tosin ei tällä koomailulla olisi ollut mahdollisuutta, mutta pudotus SM-sarjan tuloksissa oli hurja. Jyväskyläänkään kun en pääse, niin sarjatulos on kyllä suuri pettymys. 20 parhaan sakkiin oli tähtäin ja ennen Vantaan kisaa olikin 14. Heikko sijoitus PM-kisoissa pudotti sijoitukseni lähemmäs 30.
PM-kisojen’13 tulokset on nähtävillä MyRCM palvelussa.
Jälkipeli
Summatakseni ajatuksia näistä kahdesta kisasta, ja eteenkin jälkimmäisestä. PKSRCA:n kotiradalla menestyminen on todella vaikeaa ilman paria tai kolmea treenikertaa. Radan pitää näissä treeneissä olla hyvässä kunnossa. Salon rata oli kuin pommin jäljiltä finaaleissa, joka tasoitti eroja. Oma menestymiseni kaatui molemmissa kisoissa virheisiin. Tosin näillä treenimäärillä se on odotettavaa, monta luokkaa kesässä tahkoavalla, ei ylimääräistä treeniaikaa ole perheen isällä. M8 luokassa menestyminen vaatii tämän päivän suomen tasossa jatkuvaa ja säännöllistä harjoittelua, ja vielä järkevää sellaista. Pitää yrittää voittaa itsensä joka kerta. 10 vuotta sitten finaaliin pystyi ajamaan vaikka moottori olisi sammunut, parikin kertaa. Nyt tilanne on sellainen, että ei saa missään nimissä kaataa, eikä edes ajaa heikkoja kierroksia. Suomessa on kolme kuskia ylitse muiden, se nähtiin PM kisoissa, heidän keskikierrosajat ovat huikeita, tähän tarvitaan ripaus talenttia, mutta myös raakaa työtä. Treenaamisessa pitää nimenomaan tähdätä keskikierrosajan parantamiseen. Eli treenataan pitkiä vetoja (>20min) kelloa vastaan, kuin ajaisit kilpaa. Tätä varten tarvitset sitoutuneen tankkaajan aka. mekkarin. Tämä ei perusharrastajalta suoralta kädeltä onnistu.
Omalta osaltani M8-luokan jatkamisen mielekkyys kilpaillen alkaa olla rajoilla, vaikkakin todella hauskaa se on. Miksi uhrata tunteja toisensa jälkeen vain siksi, että pääsee 3-4 kertaa vuodessa ajamaan kilpaa yhteensä alle tunnin per kilpailu, ja vielä yliajetuksi finaaleissa. En tiedä missä kohdallani homma kiikasta kun ei suju, ei sitten millään. Talvin tekee kuitenkin tehtävänsä ja ajohalut huutokrossin pariin on keväällä taas huipussaan, vai onko? Kaudella ’14 tulen todennäköisesti keskittymään yhteen ainoaan kisaluokkaan, mutta mikä luokka se on, on vielä pieni arvoitus. Kaikki kun on niin kivoja!
