Kisaraportti: M8 SM3 2012, Jyväskylä

Kesän kisat jatkuivat M8-luokan merkeissä Jyväskylässä. Tämä oli toinen kisa Intech krossarilla ja ajattelin Kauhavan räveltämisen jälkeen Jyskylässä suoriutuvan vähän paremmin. Kauhavan ja Jyskylän radoissa kun on samankaltainen pito, niin jätin setupin Kauhavan jäljille. Näiden kisojen välissä ei tullut käytyä kuin kerran Jyrkkälässä ajamassa, sekin siten, että radalla hääräsi kaivinkone 🙂 ts. Testasin pikaisesti vain, että auto pelasi. Rapsan lopussa taas kuvia jokunen kappale.

Jyväskylään lähdettiin edeltävänä perjantai-iltapäivänä, luonnollisesti Jannen pikkubussilla. Linkku ja Pande napattiin matkaseuraksi ja kaikkien neljän kuskin krossikamat ahdettiin mukaan. Matka meni ihan mukavasti rupatellessa, vaikka selkä ja kantapäävammaisena etupenkillä istuminen oli välillä agrobaattisia lakeja uhmaavaa puuhaa. Yöpyminen hoidettiin Sokos Hotel Jyväshovissa, illalla tavattiin muutamia PKSRCA:n jäseniä ja edeltävä ilta meni mukavia rupatellessa.

Kisa-aamu

Olimme tilanneet varhaisaamiaisen, jotta selviämme ajoissa kisapaikalle. Homma meni suunnitellusti ja olimme paikalla vähän jälkeen klo 7:00. Laitettiin pari katosta rinnakkain ja levitettiin kamppeita. Eka treeni meni opetellassa rataa, viimeksi kun olin ollut jyskylässä ajamassa oli vielä kasihyppysarja olemassa, nyt sitä ei enää ollut. Radan hypyt olivat minulle vaikeita, tasasemma osuudet sujuivat vähän paremmin. Auto meni setuppiarvontaa, arvelin auton olevan liian jäykkä ja vaihdoin löysemmät jouset.

Pitää olla tarkkana mistä pullosta hörppäsee…

Kisapäivä

Haparointi jatkui kolmen alkuerän verran, sijoitus pyöri siellä jossakin 1/4 finaalien välimaastossa, ihan minun tapaista. Ajattelin sitten nousufinaalissa korjata tulosta, semiin oli tavoite. Tällä kertaa nelkkufinaali meni täsmälleen samalla tavalla kuin Kauhavalla, poislukien moottorin sammuminen lähtöruudussa. Noin 5 min ajoa ja moottorin tyhjäkäynti oli niin alhaalla, että ei jaksanut käydä. Olin vaihtanut uuden suodattimen! Harmitti Poutiaisen Pekan juoksuttaminen radalla, mutta avukseni lupautunu Pekka ei turhia yleensä mutise. Kolmatta kertaa radan varresta autoa hakiessa Pekka katsoi kysyvästi, ruuvailtiin tyhjäkäyntiä lisää. Nyt moottori kävi ja kukkui, mutta nousuhaaveet olivat mennyttä. Ajelin loppupuolen sitten ihan harrastamisen ilosta, kunnes tapahtui jotain mitä en ikinä, koskaa toivo kenellekkään tapahtuvan.

Yksi nostajista saa lentävän auton suoraan päähänsä, ja osuman kannalta radan pahimmassa paikassa. Kohta jossa ajetaan täyttä vauhtia hyppyriin. Näin tilanteen koska oma autoni oli juuri ennen tapahtumahetkeä avuntarpeessa. Nostaja sai autoni takaisin radalle, kun kopsahti. Olin järkyttynyt kun nostaja lyhistyi kuin virrat katkaistuna maahan, aloin heti huutamaan kurkkusuorana "lopettakaa ajo". Kuuluttaja heräsi tämän jälkeen tilanteeseen ja alkoi laulaa samaa virttä kuulutuslaitteista. Pian soitettiin ambulanssia ja auttajia olikin jo nostajaparan tilaa tutkimassa. 30 minuutin herättelyn aikana mies ei saanut järkeviä juttuja suustaan ulos, lähinnä toisti samaa kysymystä uudelleen ja uudelleen, joten mies vietiin sairaalaan tutkittavaksi. Tilanteen jälkeen kilpailua jatkettiin ylimääräisen ajajakokouksen jälkeen. Tässä vaiheessa uhrin tilasta ei viellä ollut selkeää kuvaa. Rata muutettiin kyseiseltä osuudelta turvallisemmaksi.

Minulle tämä jatko tarkoitti sitä, että 1/4 finaali ajettiin uudelleen, sain siis uuden mahdollisuuden, tosin nyt vain 10min mittaisena. Nyt moottori ei sammunut, mutta jos tekee 5 nostajan apua tarvitsevaa kaatoa 12 kierroksen aikana, ei sitä nousua kyllä ansaitsekkaan. Rupattelin Jalaksen Timon kanssa, joka surkutteli ihan samaa asiaa. Timon matka katkesi myös 1/4 finaalissa, samoissa merkeissä, liikaa kaatoja. Kisapäiväni oli siinä! No, tuli buffetista ainakin jotain syötyä…

M8 luokkayhteyshenkilö ("lehmäpaimen"); Tuukka Lintula, ja aina niin hyvätuulinen!

Jälkiviisastelu

Kisan jälkeen päällimmäinen ajatus oli se, että mitenkähän tämän nostajan vointi oli mallillaan. Tieto saatiin seuraavana päivänä ja vointi oli kuulemma hyvä, pysyviä vaurioita ei tullut, mutta kuulin jälkeenpäin, että 6 tuntia oli kadonnut bittiavaruuteen. Osuma ei siis onneksi ollut hard reset tyyppinen, vain pieni uudelleen käynnistys. Oli suuri onni, että tästä selvittiin säikähdyksellä.Tilanne olisi voinut olla paljon vakavampi, osuma esim: silmään, tai kallon murtuma, tai ihan mitä vain vakavampaa.

Toisaalta, miksi tehdään tällaisia ratoja jossa autot lentävät hyppyreistä useita metrejä sekä korkeutta, että pituutta, se on nostajalle aina vaarapaikka. Toki nostajat tietävät riskit mutta tilanne ei ole aina hallinnassa. Itsekin olen muutamia kertoja saanut autoista osumia, lähinnä alaraajoihin, mutta pääsääntöisesti osumat ovat tulleet juurikin M8 kisoissa.

Kyseinen onnettomuus johtaa varmasti johonkin, ja ainakin lajiryhmä varmasti miettii jatkossa ratojen turvallisuutta syvällisemmin. Kaikki kuluneen kauden radat ovat luokaltaan samanlaisia, aivan tajuttomia hyppyreitä jossa nostajan pää ja koko keho on kovilla jos kohdalle osuu. Miksi ne hyppyrit eivät voisi olla pienempiä ja matalampia, eroja niilläkin saadaan kuskien välille varmasti.

Radoista pitäisi saada myös enemmän ajettavampia, ainakin itselleni tähän mennessä radat ovat olleet luonteeltaan sellaisia, joissa olen taistellut ihan itseni kanssa, kilvanajoksi toisiaan vastaan en ole kokonut ajavani. Kotiradalla tilanne oli hieman toinen, koska siellä ehdin ajaa treeniä 10 tuntia. Kotiratanikin hyppyrit ovat tolkuttomia (tosin en ole ratamuutoksien jälkeen siellä ajanut).

Olisi myös tärkeää, että kuuluttajalla on hyvä näkyvyys koko rata-alueelle. Jyväskylässä kuuluttaja oli maatasossa josta kaikkia tilanteita ei varmasti nähnyt. Tämä on seikka, joka pitäisi olla mielestäni yksistään selvyys. Kuuluttaja on se ensimmäinen linkki, joka kertoo mahdollisista vaaratilanteista radalla, esim: nostaja on kaatunut ajoradalla tjms. tilanne.

Toivottavasti tällaisia loukkaantumisia ei enää tapahtuisi!

Kiitos Jyskylän puuhaporukalle kisoista, tullaan taas sitten joskus jos sille päälle sattuu 🙂 Kiitokset myös Jannelle RacersRCshoppiin kuskaamisesta.